Torstaina 13.9 Aamulehden Moro-liitteessä oli
juttu
Tampereen Komediateatterissa ”haamuja” etsivistä nuorista miehistä. Etsivätoimisto Nekala haluaa nyt antaa asian tiimoilta virallisen tiedoituksen.
Eri alojen asiantuntijat ympäri maailman ovat yhtä mieltä siitä, että elämme hyvin epävarmoja aikoja. Ns. Mayojen kalenterien loppu, oikeammin yhden koronaalisyklin etenemissuunnan vaihtuminen, aiheuttaa useita lieviä ynnä vakavampia häiriöitä havaitsemamme todellisuuden rakenteeseen, talouskriisi ja yleinen moraalin rappeutuminen ovat vain pieniä lieveilmiöitä tämän suuremman fabrikaation kupruilussa. Intuitiivisesti lienee selvää, ettei tällaisena aikakautena ole syytä alkaa leikkimään kohtaloilla ja tuntemattomilla voimilla. Kangasalaiselle Team Paranormal Investigation -ryhmittymä ei mitä ilmeisimmin ole aivan sisäistänyt tätä.
Etsivätoimisto Nekala on 50-luvulta lähtien pyrkinyt suojaamaan Tamperetta sekä mahdollisuuksien mukaan Pirkanmaata laajemminkin, ensisijaisesti erinäisiltä aikafluktuaatioilta sekä nk. heräämisiltä, mutta myös suorilta paranormaaleilta sekä ksenobiologisilta uhilta. Etsivätoimisto Nekala on myös vuosina 1986 sekä 1991 pyynnöstä tutkinut Komediateatterin aluetta löytämättä mitään uhkaavaa toimintaa. Siksi haluamme esittää erittäin painavan vetoomuksen Team Paranormal Investigationille, tamperelaisille, suomalaisille sekä kaikille niille ihmisille, jotka tämän viestin lukevat: ÄLKÄÄ KUTSUKO HENKIÄ MINNE ETTE NIITÄ HALUA. Tampereen Komediateatteri on turvallinen paikka nauttia kulttuurielämyksistä, pitäkäämme se sellaisena.
Etsivätoimisto Nekala toivottaa Suomelle erittäin hyvää ja suojaisaa syksyn jatkoa, sekä toivoo, että paranormaalit tutkimukset jätettäisiin ammattilaisten osaaviin käsiin.
lauantai 15. syyskuuta 2012
sunnuntai 17. heinäkuuta 2011
Tapaus "Vouti" vuodelta 2010
Etsivätoimiston kesälomien kunniaksi julkaisemme tuoreen, täysin sensuroimattoman raportin. Pidämme tätä tapausta ratkaistuna, emmekä kaipaa sen osalta yleisövinkkejä.
keskiviikko 13. heinäkuuta 2011
Auta Etsivätoimistoa selvittämään rikos
Yli kuukauden serverikatkon jälkeen olemme onnistuneet palauttamaan etsivätoimiston sivut takaisin verkkoon. Etsivämme ovat varmentaneet katkoksen syyksi Nekalaa vastaan kohdistetun rikoksen. Myös osa etsivistämme on ollut fyysisen uhan kohteena – juuri tästä syystä pyydämme ymmärrystä henkilökuntamme anonymiteetille. Uhkauksista ja terrorista huolimatta Etsivätoimisto Nekala jatkaa ensiluokkaisen palvelun tarjoamista kaikille itätamperelaisille.
Nekalaan kohdistuneen hyökkäyksen tutkimus on vielä kesken. Pyydämme yleisöä ottamaan yhteyttä Etsivätoimisto Nekalaan kaikissa mahdollisissa serverihyökkäykseen liittyvissä tiedoissa. Tarjoamme 500 euron palkkiota syyllisen kiinniottoon johtavasta vinkistä. Rahat voidaan toimittaa anonyymisti. Palkkion ehtona on, että Etsivätoimisto Nekala tavoittaa henkilön ennen poliiseja.
Nekalaan kohdistuneen hyökkäyksen tutkimus on vielä kesken. Pyydämme yleisöä ottamaan yhteyttä Etsivätoimisto Nekalaan kaikissa mahdollisissa serverihyökkäykseen liittyvissä tiedoissa. Tarjoamme 500 euron palkkiota syyllisen kiinniottoon johtavasta vinkistä. Rahat voidaan toimittaa anonyymisti. Palkkion ehtona on, että Etsivätoimisto Nekala tavoittaa henkilön ennen poliiseja.
sunnuntai 22. toukokuuta 2011
perjantai 1. huhtikuuta 2011
Tuhoutunut dokumentti vuodelta 1989
Olemme viimeisen puolen vuoden aikana käyneet arkistojamme läpi ja siirtäneet dokumenttejamme digitaaliseen muotoon. Valitettavasti jotkut vanhemmat paperit ovat hyvin huonokuntoisia ja hädin tuskin lukukelpoisia. Tästä linkistä pääsette lukemaan erästä pahoin kärsinyttä yli 20 vuotta vanhaa dokumenttia, josta saimme pelastettua pieniä osia.
lauantai 12. maaliskuuta 2011
Etsivätoimisto Nekalan raportti vuodelta 1995
Julkaisemme ensimmäisenä yhden satunnaisesti arkistoistamme poimitun, vanhentuneen raportin. Yksityiskohtana mainittakoon, ettei tätä tapausta ratkaistu koskaan. Toivomme vieläkin, että jokin uusi yksityiskohta paljastuisi, joka auttaisi tapauksen ratkaisemisessa.
LUE RAPORTTI
Mikäli satut tietämään jotain tapaukseen liittyvää, pyydämme jättämään vinkin Etsivätoimisto Nekalan yhteydenottolomakkeen kautta.
LUE RAPORTTI
Mikäli satut tietämään jotain tapaukseen liittyvää, pyydämme jättämään vinkin Etsivätoimisto Nekalan yhteydenottolomakkeen kautta.
torstai 10. maaliskuuta 2011
Etsivätoimisto Nekalan blogi
Etsivätoimisto Nekalan toiminta on herättänyt paljon kysymyksiä ja mielenkiintoa Tampereella. Tämän vuoksi päätimme perustaa etsivätoimistolle oman blogin, josta kiinnostuneet voivat seurata mitä etsivätoimistossa sekä Tampereen vähän tuntemattomammilla puolilla tapahtuu. Pyrimme tekemään teksteistämme mahdollisimman mielenkiintoisia ja tarkkoja, mutta turvallisuussyistä emme voi tietenkään aivan kaikkea paljastaa.
Toivottavasti blogimme tarjoaa teille kiinnostavaa luettavaa sekä uusia näkökulmia meille kaikille niin rakkaaseen Tampereeseen!
Toivottavasti blogimme tarjoaa teille kiinnostavaa luettavaa sekä uusia näkökulmia meille kaikille niin rakkaaseen Tampereeseen!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

